Mercy Adeline ei syntynyt varsinaisen onnellisten tähtien alla, vaikka äiti olikin kuutamolla synnytyksessä ja katkolla seuraavat puoli vuotta. Huumekoukkua rääkyvä vauva olisi voinut päätyä foster care systeemin pyörteisiin, mutta pikkurikollisisä piti pakkansa kasassa että esikoinen saatiin pidettyä oman katon alla. Oliko se sitten järkevä päätös - siitä voi olla montaa mieltä, mutta heroiinivauvasta kasvoi isäänsä palvova daddy's girl. Äiti oli oma lukunsa eikä koskaan turvaa ja tukea tarjoava aikuinen.

​

Isäkään ei ollut täydellinen ja lapsuutta väritti sen vankilakeikat ja äitioletetun yleinen epävakaus. Perheidylliä sekoitettiin toisella lapsella, kun Mercy oli viisi ja kymmenvuotiaana pikku-Ezran kaitsiminen oli valunut isolta osalta kokonaan esikoislapsen harteille. Äiti oli tuuliajolla koko elämänsä ja raahasi aviomiehensä linnakestien ajan lapsiaan ympäri Las Vegasia ja niin huumeluolat kuin strippibaarienkin takahuoneet tulivat tutuiksi.

​

Mercystä kasvoi itsenäinen nuori. Fiksu ja koulumenestystäkin löytyi, mutta tukea kotoa ei niinkään. Isä oli yhä nostettu jollekin typerälle jalustalle, vaikka sekin lähinnä käytti sitä ihannointia hyväksi ja syytti kyynelsilmin kännissä jos sen valintoja käytiin teini-iässä kyseenalaistamaan. Nuoresta naisesta kasvoi rescuetapauksia puoleensa vetävä hyväntekijä, joka sai kärsiä siitä. Yksi poikaystävä löi, toinen petti ja toisen isoin rakkaus elämässä oli huumeet. Parikymppisenä pehmeys ja hyväntekijäluonne oli vaihtunut kovempaan ulkokuoreen ja epäluuloisuuteen.

​

Mercy ei koskaan halunnut muiden armopaloja ja opittuaan oman arvonsa ei yksikään kaksilahkeinen enää pomputtanut. Paitsi ne harvat ja valitut. Isän tavoin jotkut pääsivät ihon alle ja niitä passattiin ihan liikaa ja yritettiin parantaa sellaisia ongelmatapauksia jotka eivät itse halunneet muutosta. Suurin sinisilmäisyys ja usko yleiseen hyvyyteen oli sentään karistettu selkäpiistä kantapään kautta oppimalla.

 

Collegeopintoja ei koskaan suoritettu ja elätettiin itseä erinäisillä minimipalkkaduuneilla. Tulevaisuus näytti samalta kuin vanhemmilta, vaikka niiden epäonnistumisten sarjaa ei haluttukaan seurata yhtä fanaattisesti kuin pikkuveli, joka jo naamasta saakka muistutti isää niin elkein kuin teoinkin ja oli saanut äidinmaidossa samaa holtittomuutta ja epävakautta kuin synnyttäjässä oli ollut. Äiti veti viimeiset kokkelit nokkaan 2010 ja se haudattiin kaikessa hiljaisuudessa.

​

Mercy työskenteli samana vuonna kasinolla ja haaveili jostain paremmasta. Sattumalta miellytettiin jonkun rikkaan pohatan silmään ja se tarjosi töitä. Aluksi ajateltiin sen olevan muunkin kuin rehellisen avun tarpeessa, mutta päädyttiin nätin naaman takia ilman sen ihmeellisempää koulutusta sen henkilökohtaiseksi assariksi. Eli lähinnä vastattiin puheluihin ja näytettiin hyvältä. Suurempi feministi olisi voinut kokea homman alentavaksi, mutta Mercylle se oli lupaus paremmasta ja mahdollisuus karistaa alaluokkaisuus ja ghettolähiöt irti itsestä.

​

Silmää tekevät puhuivat ja hyville työntekijöille oli tarvetta. Mercy päätyi Losiin uuden työnantajan mukana ja tapasi siellä sitten 2015 nykyisen passattavansa: Theodore Carmichaelin. Kumma mies oli karkottanut viimeisen assarinsa mielenoikuillaan, mutta Vegasin kasvattiin se tykästyi. Ehkä siksi, että Mercy oli suora eikä niellyt sen paskapuheita ihan noin vaan. Miehen kanssa on kierretty maailmaa, rikastuttu samalla itsekin vähän (eli laskut saadaan maksettua eikä perintätoimisto koputtele ovea) ja nykyään ollaan todella kaukana siitä North Las Vegasin luodinreikäisessä kotitalossa kasvaneesta ghettokakarasta kuin olla ja voi. Ja hyvä niin. Elämässä kauheinta olisi päätyä samanlaiseksi kuin esimerkiksi äiti. Isää kohtaan ollaan vieläkin lepsuja ja kirjoitetaan sille vankilaan, missä se on istunut taposta viime vuodet.

​

Työ kuljettaa ympäri maata (ja maailmaa), mutta länsirannikko on silti koti. Hektinen työ on verottanut parisuhde-elämää tai sitten se on ollut naisen uraohjusmainen ajattelutapa, mutta suhteet ovat jääneet lähinnä lyhyihin heilasteluihin ja pelkkiin panoihin.

 

Mainitsemisen arvoisiin säätöihin kuuluu muutaman vuoden mittainen on/off -säätö ja viharakkaussuhteilu muuan oman elämänsä rokkistaran kanssa. Naimisiin sen kanssa ei olla menossa, mutta töyhtöhyyppä pitää paikkansa ykkösbootycallina vaikka sitä viikosta riippuen joko vihataan tai rakastetaan ihan tähtien asennosta riippuen.