Joel Oliver kasvoi täysin tavallisessa perheessä täydellisen tylsässä Beaconin pikkukaupunki-idyllissä. Isä kävi maanantaista perjantaihin töissä puku päällä ja äidinkin vaateparteen kuului oleellisesti nätti kynähame kodin ulkopuolella. Kotona se oli tietenkin täydellinen kodinhengetär essussa. Lapsuudesta ei ole mitään erikoista kerrottavaa: sunnuntaisin käytiin kirkossa ja elettiin täysin tavallista ja tasaista arkea. Vanhemmat pitivät aika kovaa kuria, mutta rajathan ovat vain rakkautta ja koenumeroilla ja hyvään collegeen pääsyllä on oikeasti väliä elämässä, kun jälkikasvulta odotettiin muuta kuin konnankoukkuja ja unelmointia.

Isoveli sopi paremmin siihen muottiin ja oli ehdottomasti se golden boy. Ikäeron takia Joelista ja Richardista ei ikinä hiotunut loputtoman läheisiä, vaikka toista tuettiinkin aina. Tai Richard tuki ja pelasti pulasta, kun nuorempi Red oli jälleen sotkeutunut mukaan johonkin tyhmään. Nuorempaa veljestä ei myöskään kouluarvosanat tai tavallinen tylsä lähiöarki ikinä kiinnostanut. Musikaalisesti lahjakas Joel halusi aina olla tähti: koulun päättäjäisissä tanssi, soitti kitaraa ja varasti pääosan ontuvassa high school musikaalissa. Kirjoitti myös koulun lehteen ja otti valokuvia ja kokeili varmaan viittätoista muutakin harrastusta kouluvuosien aikana. Niistä aikuisuuteen saakka on kestänyt puolivakava lauleskelu, kitaran (ja koskettimien) rämpytys ja omien vähän kliseisen kuuloisten laulujen rustailu.

Teini-ikäisenä myös kokeili kaikkea mahdollista vain ollakseen kapinallinen teini. Ja ihan tosissaan kaikkea mahdollista: neitsyys menetettiin naapurintytölle ja seuraavalla viikolla jo pussailtiin liikuntasalin välinevarastossa sen kovaäänisimmän linebackerin kanssa, joka muiden edessä veti turpaan ja haukkui hinttariksi. Joel on jo nuoresta tiennyt, että molemmat sukupuolet viehättävät eikä ole sitä mitenkään keneltäkään salannutkaan. Vanhempien vanhoilliset arvot ja katolinen usko ehkä kärsi, kun Maryn sijasta näytille tuotiin Mark, mutta ne olivat jo varmaan siinä vaiheessa sen verran pettyneitä Joelin kehityskaareen kunnollisena ihmisenä etteivät jaksaneet kuukautta pidempää asiasta vihoitella.

Veljen lukiessa lakia ja perustaessa yritystä Joel siis riiasi puolta koulua, tuli samalla vähän kiusatuksi ja ontui kotiin useammin kuin kerran parissa viikossa nokka poskella, mutta ei menettänyt elämäniloaan. Palo paeta pikkukaupungista kyllä kasvoi. High schoolista valmistui ihan kelvoilla papereilla, mutta ei niillä mihinkään Ivy League yliopistoon olisi päässyt. Joel haki averagetason opinahjoon lähempänä Ison Omenan sykettä ja pääsi sisään ja jaksoi lukea viestintää vuoden verran. Sitten lähti kiertämään maata suuren rakkauden kanssa, joka myös vähän soitti kitaraa ja lauloi. Blondin tytön kanssa oltiin vuosi ja päädyttiin Teksasiin ja vaihdettiin se lennosta samettiääniseen mulattipoikaan. Joel on oikeastaan matkustanut maata halki aina jonkun kanssa ja yrittänyt rakentaa samalla unelmiaan. Useammin ne unelmat ovat kuolleet jonkun lähikapan avoin mikki-iltaan tai lauleskelu on jouduttu unohtumaan, kun on painettu kahta työtä supermarketin hyllyttäjänä ja Starbucksin baristana.

Losiin kultakurkku päätyi joskus isän kuoleman jälkeen eli 2015 vuoden loppupuolella. Kaksi vuotta siitä isoveli oli miljonääri ja Joel oli yhä matkalla tähteyteen. On vieläkin. Showbisneksen tyyssijassa päästiin levy-yhtiön kirjoille ja julkaistiin yksi surkeasti markkinoitu ja vieläkin surkeammin toteutettu albumi, joka oli sekoitus coverbiisejä ja omia sanoituksia. Menestystä ei yllättäen herunut ja mies palasi kaatamaan humalaisille kaljoja. Joel myös seurusteli taas kertaalleen unelmiensa prinssin kanssa, mutta suhde hajosi käsiin parin vuoden jälkeen. Sydän syrjällään pistettiin lusikat ja Ikean sohvapöydät jakoon. 

San Franciscoon päädyttiin pisamaposkisen parikymppisen kelkassa ja jäätiin sinne, vaikka muutettiin yhteisestä kodista pois puolen vuoden jälkeen. Se ero ei edes kirvellyt eikä yhteisiä tavaroita tarvinnut jakaa, kun kaikki oli ollut tytön. Kaupungissa viihdyttiin jopa pari vuotta ja sitten veri veti takaisin Los Angelesiin. Ja ehkä vanha suolakin. Tai nykyinen suola. Elämän vittumaisimman on/off -suhteen toinen puoli vaihtoi maisemaa sinne töidensä perässä ja Joel oli ja on aina ollut tyhmä heittäytyjä, joka ajattelee aivojensa sijasta enemmän sydämellään ja alapäällään joten työessu ripustettiin naulaan ja etsittiin asunto entisestä kotikaupungista. Kämppis löytyi nopeasti ja janoisia suita löytää kaikkialta jotenkin työllistyminenkään ei ollut ongelma. Joel hymyilee, elämä hymyilee (ainakin välillä) ja musiikkihaaveita jahdataan uudella innolla unelmien kaupungissa.

​