Derrick ja Maria menivät naimisiin nuorina, ostivat talon ja kävivät haaveilemaan perheestä. Deckard syntyi painostavan kuumana heinäkuun päivänä potrana ja terveenä. Perästä seurasi kolmen vuoden päästä veli ja vuosikymmenen vaihtuessa katraan ainoa tyttö, Marla. Seuraavana vuonna Derrick kaatui Persianlahden sodassa ja Maria sai miehensä takaisin taitellun tähtilipun muodossa ja jäi yksin lastensa kanssa. Nainen ei koskaan mennyt uusiksi naimisiin vaan sinnitteli sitkeästi yksin ja osin sukulaisten ja ymmärtäväisten ystävien ja naapurien avulla. Se onnistuikin kasvattamaan kolme ihan yhdyskuntakelpoista lasta ja kiitokseksi siitä kaikesta sairastui Alzheimerin tautiin vain 55-vuotiaana.

​

DJ muistelee lapsuuttaan lämpimästi. Oli vierailuja isovanhempien luo, jossa ukki kertoi sodasta - Vietnamista ja viidakoista - näytti vanhoja kuvia ja mitallejaan. Sen kanssa katsottiin dokumentteja jotka eivät olisi sopineet äidin mielestä lasten silmille, mutta DJ oli myyty. Jo polvenkorkuisena oli syttynyt kipinä rintaan, joka ohjasi kohti asevoimia ja samalle polulle kuin muutkin sen suvun miehet. Isä, Derrick, oli paljon poissa kotoa palvellessaan merijalkaväessä, mutta kotona ollessaan se oli aina läsnä eikä mitään muuta kuin rakastava, vaikkakin tiukkaa kuria pitävä mies.

​

Isä oli 1989 Panamassa ja kahta vuotta myöhemmin Persianlahdella. Panamasta se oli kotiutunut ehjänä, mutta Saudi-Arabiasta palasi arkku ja lippu. DJ:hen se menetys iski kovimmin, koska hän oli vanhin ja toisaalta suhde isään oli ollut varmaan myös vahvin. Velikin kyllä ymmärsi, mutta sisko ei edes muista Derrickiä, kun oli sen kuollessa vain vuoden vanha.

DJ ei varsinaisesti loistanut koulussa, mutta ei hakenut myöskään systemaattisesti ongelmia. Kolttosia tehtiin, mutta pikkupoikamainen pilke silmässä. Hän pelasi baseballia ja liikkui paljon, vaihtoi ensisuudelmat ja maistoi tupakkaa. Äidille aiheutui ehkä harmaita hiuksia joidenkin tempauksien jälkeen, mutta myöhemmin sekin toivoi nuoremman veljen tulevan esikoiseensa, kun sen kipuilut teini-iässä olivat ihan omaa luokkaansa.

​

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, kun DJ täyttäessään kahdeksantoista - kun ei enää äitinsä lupaa tarvinnut - hakeutui merijalkaväen värväystoimistoon ja allekirjoitti paperit. Se tie vei ensin Etelä-Carolinaan Parris Islandiin kolmetoista viikon mittaisella boot campille. DJ ei ole hetkeäkään katunut sitä, että värväytyi: ei edes silloin, kun istui hiekan ja kamelinpaskan keskellä Irakissa. Parris Islandin jälkeen tuli Camp Geiger ja lisää koulutuksia koulutuksien perään.

​

Siviilissä oli tavattu high school sweetheart uudelleen - Leora Hall vei jalat aina vain uudelleen alta - ja sen kanssa seurusteltiin vakavasti. Sitten mentiin jo naimisiinkin ja elämä tuntui toistavan samaa kaavaa kuin omien vanhempien. 2001 syksyllä 9/11 tapahtui - sotki täydellisesti suunnitelmat - ja DJ halusi sotia maansa puolesta. Kahden komennuksen jälkeen siviilielämä tuntui oudolta ja vieraalta ja mies halusi jatkaa aktiivisessa palveluksessa. Lähi-Itä tuli liian tutuksi ja sieltä raahattiin omia haamuja mukana Yhdysvaltoihin. Kotona DJ - kuten isäkin oli aina ollut - yritti olla läsnä. Leoran kanssa haaveiltiin lapsista ja niitä yritettiinkin hankkia intohimoisesti. DJ muistaa haaveilleensa baseball treeneistä ja juoksevista pikkupojista ja käsivarsille heittäytyvästä pikkutytöstä, joka pitäisi isäänsä sankarina. Mutta ne haaveet kuolivat useiden hedelmöityshoitojen jälkeen, kun selvisi ettei Leora voisi ikinä saada lapsia. Tutut puhuivat adoptoinnista, mutta DJ tiesi, että se ei vaimolle riittäisi ja se muutenkin etääntyi ja katkeroitui niiden uutisten jälkeen.

​

DJ kuitenkin oli paljon poissa, mutta kotona yritti olla se sama ihana ja rakastava aviomies. Hänhän rakasti vaimoaan ja rakastaa nykyäänkin. Samaa taikaa ei kuitenkaan löytynyt, mutta aina piti yrittää. Siltä viime vuodet aviossa ovat tuntuneetkin: DJ rakastaa ja yrittää parhaansa, mutta Leora on mukana hommassa enää puoliksi. Huhuja sen omien komennuksien aikaista suhteistakin on kuultu, mutta niitä ei ole haluttu uskoa. Ei edes silloin, kun se itse myönsi salasuhteensa ja syrjähyppynsä omakotitalon hämärässä olohuoneessa tavallisena tiistai-iltana. Kivi ehkä vierähti naisen sydämeltä, mutta DJ halusi elää mieluummin valheiden verkossa. Avioliittoa siis jatkettiin ja jaksetaan yhä leikkiä, että tulevaisuutta on.

​

Kodin ongelmat tapahtuivat sen jälkeen, kun 2012 mies jättäytyi aktiivisesta palveluksesta. Siviilielämään oli vaikea tottua. Psykologeista ei välitetty eikä jaksettu kuunnella terapiaistunnoista ja PTSD:n vaaroista vaan DJ hankkiutui turvallisuuspuolelle töihin. Lähinnä siksi, että kaipasi rutiinia elämäänsä ja pääsi käsittelemään aseita. Jostain kuultiin palkkasotilashommista ja ei osattu sanoa ei. Kai ne konfliktialueet olivat jääneet ihon alle eikä kotielämä napannut. DJ päätyi Syyriaan ja Afrikkaan, kun aina riitti muiden sotia joissa ottaa osaa. Hommassa tienasikin ihan hyvin ja siitä saatu adrenaliiniryöppy oli vain plussaa.

​

2015 perustettiin oma firma brittiläisen Kieran Wakefieldin kanssa. DJ oli tutustunut siihen Irakissa, kun Marine Raidersit ja SAS olivat tehneet yhteistyötä. Remmiin lyöttäytyi Richard Red, joka oli myös Kieranin tuttu ja pian oli pystyssä Blackbird. Paperilla se oli turvallisuusfirma, mutta kulisseissa välitti palkkasotilaita. DJ päätyi kouluttajaksi ja rekrytoimaan väkeä ja henkilöksi joka lähti mielellään ulkomaille, kun kaksi muuta miestä pysyttelivät tiiviisti Yhdysvalloissa. Neljän vuoden jälkeen homma pyörii yhä samalla kaavalla ja mies tasapainottelee hajoavan avioliittonsa ja töiden välillä itsepäisesti.